Seksiblogi hyvä pillu

seksiblogi hyvä pillu

Antakaa osoitteenne, noudan teidät seitsemältä. Uskon, että kykenen näyttämään teille, mistä kirjassani on kyse. Halujen ja todellisuuden välisestä ristiriidasta. Traum und Wirklichkeit, kuten Freud asian ilmaisi.

Sisäisistä esteistämme ja rajoistamme, joitten olemassaolosta emme edes ole tietoisia, ennen kuin joudumme ne kohtaamaan. Te ette ole kohdannut rajojanne ja olette siksi halujenne vanki, kuten muutkin naiset. Näen sen teidän silmistänne. Haluan viedä teidät paikkoihin, joissa naiset ovat vapautuneita ja omien halujensa herroja, jos ilmaisu sallitaan. Oletteko koskaan harrastanut esimerkiksi ryhmäseksiä?

Arvaan, että ette ole, mutta haluaisitte kokeilla. Sisäiset kieltonne ovat kuitenkin esteenä ja joudutte tukahduttamaan halujanne, mistä seuraa monenlaista kärsimystä. Hän kumartui lähemmäksi toimittajaa ja madalsi ääntään. Minulle kirjoittavat naiset kertovat teidänkin haluistanne. Voin näyttää teille heidän kirjeitään, jos haluatte. Voi järjestää teille siihen mahdollisuuden. Mies nojautui tuoliinsa ja tyhjensi lasinsa yhdellä kulauksella. Hän viittasi tarjoilijan tuomaan lisää juotavaa.

Nainen katseli miestä ja sulki lehtiönsä. Hän vilkaisi kelloaan ja katsoi hotellin aulaan. Ulko-ovesta tuli mustaan jakkupukuun pukeutunut afrikkalainen nainen, joka hymyili ja huiskutti kättään toimittajalle. Mies otti tarjoilijan tuoman viskilasin ja katseli naista, joka sulki sanelukoneen ja laittoi sen käsilaukkuunsa. Toimittaja nousi hamettaan ojentaen.

He suutelivat ja kävelivät käsikkäin ulko-ovelle. Mies tuijotti eteensä ja joi hitaasti lasinsa tyhjäksi tarjoilijan tuodessa pöydälle laskun. Pitkä ja synkkä talvi on vihdoin takana. Kevät on alkanut ja kesään ei siis ole enää mahdottoman pitkää aikaa. Mitä se merkitsee seksielämälle? Onhan esimerkiksi hame mukavampi silmälle kuin vaikkapa toppahousut. Sitä paitsi rohkeimmat voivat uskaltautua kävelemään hameen kanssa ulkona ilman pikkuhousuja, ja vaikka vilautella salaa miehelleen, jos sellaisen fetissin omaa.

Vain hullut panee ulkona 10 asteen pakkasessa tai räntäsateessa, mutta sen sijaan lämpimänä aurinkoisena päivänä luonto tarjoaa kivoja paikkoja seksin harrastamiseen. Kunhan nyt ei esim. Ja tokihan kesävaatteissa pikapano vaikka porraskäytävässä on helpompaa. Kyllä se niin vain on, että kesällä haluja on yleensä enemmän. Monilla on toki myös kesäloma ja siten vähemmän työstressiä, mikä edesauttaa asiaa. Saako kesä teillä seksielämään enemmän kiimaa?

Aiotko toteuttaa tänä kesänä jonkinlaisia uusia seksijuttuja? Minulla siitä on hämäriä muistoja. Varovasti klitorista hieroen ja joskus vielä varovaisemmin sormea sisään työnnellen.

Olin tietenkin lukenut orgasmista ja siitä, että useimmilla naisilla se tulee nimenomaan klitorista hyväilemällä. Minua kiinnosti tietää, miltä sellainen kokonaisvaltainen hyvän olon tunne tuntuisi, joten tulihan sitä klitorista hierottua monena iltana.

Kunnes sitten kerran huomasin, miten hengitys kiihtyi normaalia voimakkaammin, selkää oli pakko nostaa kaarelle, alapäässä tuntui voimakas tunne ja lopulta koko kehoon levisi aaltoileva nautinnollinen olo. Melko pian sen jälkeen opin, millä tavoin helpoiten orgasmiin pääsen. Ja kun vielä myöhemmin jostain nettikeskusteluista taisin bongata idean käyttää suihkussa apuna hanasta valuvaa vettä, niin yksin kotona ollessa hyödynsin usein kyseistä tekniikkaa.

Itsetyydytysvinkkejä naisille on jaettu täällä. Jos sitä ei saavuta, jotain tuntuu jäävän puuttumaan, vaikka seksi olisikin ollut nautinnollista. Tämä ei ole ollut ongelma, koska minulla ei varsinaisesti ole ollut orgasmivaikeuksia. En siis ole joutunut pakkomielteisesti yrittämään orgasmia — ja sitähän tietenkin on vältettävä seksissä tai orgasmi luisuu helposti vain kauemmas. Ne ensimmäiset seksikerrat olivat..

Mitäpä muutakaan se nyt olisi voinut olla, kun kaksi kokematonta ensimmäisiä kertoja keskenään harrastelee! Mutta kun alkujännityksistä oli päästy useamman lue: Melko paljon kauemmin meni siihen, että mieheni onnistui saamaan minut orgasmiin asti, mutta varsinkin suuseksillä se lopulta oli melko helppoa.

Runkkausta yksinäänkin on toki myös tullut parisuhteemme aikana välillä harrasteltua. Täysi-ikäistyttyäni ostin ensimmäisen vibraattorinkin, jolla orgasmeja oli helppo saavuttaa. Emätinorgasmeja en saanut teini-iässä lainkaan. Myöhemmin sain sellaisenkin joskus vahingossa jonkin äärimmäisen kiihottuneisuuden seurauksena, mutta ei sitä varsinaisesti tullut kaivattuakaan, kun klitorista hyväilemällä sain orgasmeja suhteellisen helposti.

Niin ja sitten tulin raskaaksi uudelleen ja hämmästykseksi sain orgasmeja nännien hyväilyllä! Tuo nänniorgasmitaidon säilyminen on ollut kysymysmerkki, sillä imetän edelleen enkä siitä syystä halua hyväilyiden kohdistuvan intensiivisesti rintoihini.

Nykyisinkin turvaudun kaikkein mieluiten klitoriksen hyväilyyn, jos haluan saavuttaa orgasmin. Tai oikeammin orgasmeja, sillä kaipaan yleensä useammankin kuin vain yhden orgasmin. Kun panemme mieheni kanssa, saan usein jo yhden tai pari orgasmia käsin, suulla tai leluilla hyväillen ennen yhdyntään ryhtymistä ja se on hyvä, jotta kostun tarpeeksi. Silti on kivaa, että orgasmeja voi saada monenlaisilla tavoilla ja joskus niitä voi siis hakea pitkänkin kaavan kautta. Eikä nämä erilaiset orgasmitavat ole vain naisten juttu, vaan miehetkin voivat saada orgasmeja muutenkin kuin penistä hyväilemällä.

Ja orgasmeja voi saada ilman ejakulointia. Miten saat orgasmin vai oletko vielä jäänyt kokonaan paitsi tästä tunteesta? Mikä on helpoin keino sen saavuttamiseen tai mikä on vaikein? Onko mahdotonta saada orgasmi esimerkiksi vain yhdynnällä? Oletko kokenut peräkkäisiä orgasmeja?

Onko seksisi mennyt joskus suorituskeskeiseksi orgasmien metsästämiseksi ja homma on mennyt vain huonompaan suuntaan? Artikkeli ei kuitenkaan ole kaupallisessa yhteistyössä toteutettu. Valtiattareni avasi oven pukeutuneena seksikkääseen mustaan kumiseen toppiin ja lyhyeen hameeseen. Riisuttuani vaatteet Valtiattareni Villi-Ira opasti minut alakertaan ja suoraan kumipussin luo. Pussi oli hieman erilainen kuin se nahkainen toukkapussi, jota hän oli esitellyt minulle edellisen session lopussa.

Tämä pussi oli siis täyttä kumia, kaksi kerrosta ja paineilmalla täytettävissä. Pussissa ei ollut erillisiä taskuja käsille eikä erillisiä vöitä pussin ulkopuolella. Ira komensi minut heti mahalleni pussiin ja alkoi sitoa kumiremmein käsiäni selän taakse.

Aluksi muutaman kerran kyynärpäiden yläpuolelta käsivarsien ympäri ja sitten kiristysremmit kyynärpäiden välistä. Tässä vaiheessa kädet oli jo pois pelistä, mutta hän sitoikin vielä remmit ranteiden ympäri ja remmin ranteiden välistä. Hän mainitsi, että jätti käsiin tarkoituksella vähän liikkumavaraa, vaikka tässä vaiheessa hieman pelkäsin selviänkö tunnin näin sidottuna. Kompressori piti hieman melua pussin täyttymisen ajan ja pian kumi puristi kevyehkösti kaulasta alaspäin koko kroppaa ja jalkoja.

Päähän sain silmäni peittävän kumihupun, joka salli hengityksen suun kautta. Rimpuileminen kumin painetta vastaan tuntui mukavalta, mutta vapautuminen oli mahdotonta. Rimpuileminen nopeutti lämpenemistä ja pian olin aivan hiestä märkä. Tunnin kuluttua Valtiatar päästi minut pois pussista ja pikaiseen suihkuun ennen jatkoa. Ira tiesi edellisten sessioiden perusteella, että olin muutaman vuoden ajan harrastanut yogaa. Oman arvailuni mukaan olen keskivertoa ikäistäni notkeampi, vaikka kaukana yogaohjaajien näyttävistä mallisuorituksista.

Hän olikin valinnut nyt sessioon paljon asentoja, joissa venytys oli isossa roolissa. Päähäni sain kumisen hupun, jossa ei ollut silmä- tai hengitysaukkoja.

Pelkkä hengitysputki päätyi suuhuni. Olin vielä äskeisestä kumipaketoinnista hengästynyt, kun Ira opasti minut polvilleni nilkkojen päälle ja vyötti reiteni sääreni yhteen kahdella nahkahihnalla. Tämän jälkeen sain käskyn mennä selälleni — etureisien venytysasentoon. Iralle tämä ei riittänyt, vaan ensin hän istui reisieni päälle ja myöhemmin vielä vatsalleni. Tovin jaksoin kannatella Iran painoa vatsani päällä, mutta pyysin pian armoa.

Hän siirtyikin istumaan pääni päälle. Sain hetken verrytellä jalkoja ja selkää, mutta kädet oli edelleen sidottu, ja pian oli jalat sidottu uuteen asentoon. Välillä Ira huomautti, jos venytysasento ei ollut hänen mielestään enää kelvollinen.

Lopulta kuulin, että asentoa vaihdetaan, kunhan lasken Olin kuitenkin ihan liian nopea, ja hän opasti oikean rytmin: Hän vapautti yhden käden ja kiinnitti sen ranteesta ylös hihnalla. Toinen käsi sai saman kohtelun ja pian olin jalat harallaan kiinni seinässä usealla hihnalla.

Ira ohjeisti milloin minulla oli lupa hengittää ja pidättää hengitystä. Tytöt saavat oman osansa näiden drinkkien hinnasta, jotka yleensä maksavat näissä paikoissa Baht. Idea on se, että drinkissä ei ole kuin vettä tai tuoremehua, mutta hinta on kallis.

Lady Drinkit muodostavat ison osan tytön kuukausiansioista. Melko nopeasti ollaankin asiassa: You no have lady? I want go with you. Jos haluaa tytön yöksi hotellille, täytyy Mama Sanille paikan sutenöörille maksaa Bar Fine. Sen suuruus on n. Summa riippuu siitä mihin aikaan päivästä tyttö lähtee mukaan. Tytön kanssa sitten neuvotellaan mitä hänelle maksetaan.

Joskus tyttöjen kielitaito on niin huono, että Mama San neuvottelee tytön puolesta. Usein yläkerrassa on anniskelualue, jossa telkkarista tuleekin sitten jo ihan pornoa ja tytöiltä voi ostaa suihinoton samalla lailla kuin oluen. Suihinotto maksaa Baht. Jos seksi ei kiinnosta, paikoissa on useinkin biljardipöytiä ja muuta ajanvietettä, joten baarissa voi viettää iltaa vain juomalla olutta, kuuntelemalla musiikkia ja juttelemalla tyttöjen sekä kavereiden kanssa.

Osa baareista on ns. Paikkoihin näkee harvoin sisälle, sillä niiden tunnusmerkkinä toimivat tummennetut lasit. Short Time Baarien ulkopuolella on kyllä tyttöjä houkuttelemassa sisään. Saunat tarjoavat hierontaa, kylpyjä, saunomista jne.

Niissä voi kylpeä, käydä sitten harrastamassa seksiä, sekä kylpeä jälleen. Näistä paikoista ei tyttöjä mukaan hotellille saa. Osassa paikoista kyse on vain kylvetyksestä, hieronnasta ja seksistä. Soapy massage lienee tunnetuin näistä palveluista. Siinä tyttö liukuu saippuasta liukkaana pitkin asiakkaan vartaloa yhä uudestaan ja uudestaan. Hierontapaikoissa voi saada ihan hyvän hieronnan ja seksiä, tai sitten vain silittelyä ja seksiä.

Idea on kuitenkin aina sama: Oil Massage with a Happy Ending. Usein aloitetaan hieronnalla ja sivelyllä, jossa hierojan kädet eksyvät vähän liikaa reisien sisäpinnoille tai hiukset tuntuvat kuin varkain liukuvan pitkin alaselkää. Pakarat hierotaan hyvin antaumuksellisesti. Kun maksettu aika on liki lopussa, asiakasta pyydetään kääntymään selälleen.

Tässä vaiheessa on sitten aika sopia jatkosta ja maksaa se. Jos haluaa pelmuta kunnon sängyssä öljyttynä kahden tytön kanssa, sillekin löytyy hinta. Kun tyttö tulee hotellille, hänen ikänsä tarkistetaan ja hotelli sattaa haluta lakanamaksuna Baht. Hotellilla otetaan myös vierailijan henkilötodistus vastaanottoon vierailun ajaksi. Usein respasta soitetaan tytön lähtiessä pois ja varmistetaan, että kaikki on hyvin, ennen kuin henkilöllisyystodistus luovutetaan takaisin tytölle.

Walking Street  on jonkinlainen turistikohde. GoGo-baarien rinnalla on ravintoloita, pikkumarketteja, korukaupoja, räätäleitä jne. Erilaisia tyttöpaikkoja yökerhoista hieromoihin on tällä kahden kilometrin lihatiskillä yli sata kappaletta. LK Metro  on Walking Street pienoiskoossa. Siellä on pelkästään strippiclubeja ja tyttöbaareja. Soi 6  on Pattayan tunnetuin pikkukatu ja tarjoaa kaduista eniten shortti-baareja. Erilaisia tyttöpaikkoja kadulla on yli Beach Road  on nimenä mukaisesti Pattaya Beachin lähellä.

Ilolintujen hinnat ovat halpoja, mutta tytöillä on joku syy olla kadulla, eikä baarissa. Sellainen syy voi hyvinkin olla HIV, sillä baareissa ja strippiclubeilla työskentelevät naiset testataan säännöllisesti HIVin osalta. Tämä juttu on kirjoitettu ottamatta kantaa siihen, onko aikuisten välinen seksiturismi oikein vai väärin. Lapsiin kohdistuva seksiturismi taas on rikos.

Seksiblogi hyvä pillu -

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Hetken kuluttua kuului, kun ovi aukesi ja korkokenkien kopina tuli kohti olohuonetta. Läpsin sillä ja avokämmenillä tuota persettä, ja hetken kuluttua se punoittikin jo todella kiihottavasti. Pyysin häntä painamaan kasvot lattiaan ja paljastin nahkaisen hameen alta seksikkään perseen, jota verhoili pienet punaiset stringit. Laitoin silmät kiinni ja kehotin häntä jatkamaan juuri samalla tapaa. Sekin otti päähän suunnattomasti. J oli allani avuttomana ja pillu oli täydellisesti tarjolla minulle. En koskaan vertaile naisia tai kokemuksia keskenään, sillä jokainen ihminen on yksilö ja olisi todella typerä verrata kahta erilaista ihmistä toisiinsa. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että subin osassa oleva ei voi tehdä sitä vain miellyttääkseen partneriaan, siitä on pakko oikeasti nauttia. Mun vaimon kans pillupieruja tulee miltein aina.

: Seksiblogi hyvä pillu

NUMEROPALVELU UIVELOT PORNO Laittakaa jotain pikkumustaa yllenne. Mutta kuitenkin ihan viihdyttävää luettavaa. Täysin kokematon hän ei kuitenkaan ollut, tai sitten hänen oksennusrefleksinsä ei muuten ole kovin herkkä, sillä paremmin se sujui mitä liian kova erektio pornoon seksivideot puheiden perusteella osannut odottaa. Pattaya ja seksi — Vaikea suhtautua neutraalisti Vietnamin sodan aikaan amerikkalaiset joukot läheisestä U-Tapaon lentotukikohdasta, tulivat Pattayalle viettämään vapaitaan. Hän otti sen käteensä ja upotti sen syvälle suuhunsa hetkessä. Keskustelu eteni ja oli todella monipuolista. Otin kunnollisen asennon ja kulman, panin lujaa ja voimalla edestä niin kauan kunnes laukesin pillun puristaessa kaluani koko matkalta.
Seksiblogi hyvä pillu Välillä annoin lisää avokämmentä pakaroille ja kerroin, kuinka ihanan tuhma narttu hän oli. Läpsin sillä ja avokämmenillä tuota persettä, ja hetken kuluttua se punoittikin jo todella kiihottavasti. Olen kokenut jotain sellaista mitä en tähän astisessa elämässä ole joutunut kokemaan ja joka on laittanut minut ajattelemaan asioita monesta eri perspektiivistä. Nussin häntä lujaa, kuristin, läpsin kasvoja ja käytin niin, kuin narttua kuuluukin. K selvästi käänsi vielä katseensa varmistaakseen, että kumi oli paikallaan. Liity yhteisöön » tästä. Tallinn tiukka vittu vaiheessa kädet oli jo pois pelistä, mutta hän sitoikin vielä remmit ranteiden ympäri ja remmin ranteiden välistä.
SEKSISEURAA FORSSA HELSINKI GIRLS 502
seksiblogi hyvä pillu